Nimittäin lumesta. Pentu painaa kuin rasvattu salama pitkin Tölpänsalon rinteitä. Kuva on erittäin huonotasoinen, mutta ainakin Sissi siinä näkyy, vaikkakin vain hikisesti. Useimmiten kuvissa näkyy vain vilahdus takapuolesta tai hännänpäästä. Aika rohkeasti Sissi jo tutustuu ympäristöönsä. Kahdesti on jo emäntä joutunut tosissaan perään lähtemään. Uskaliaimmat reissut tehdään luonnollisesti illan hämärtyessä tai juuri ennen töihin lähtöä...

 

2080439.jpg

 

Muuten elo Tölpässä on ennallaan. Emäntä on löytänyt itselleen erittäin mieluisan työpaikan ja kirjoitti työsopimuksen vuoden loppuun saakka. Työ on keikkaluontoista, mutta toivotaan, että jatkuisi vakituisempana ensi vuoden puolella. Töihin sisältyy hevosten hoidon harjoittelua. Sissi on hajuista hieman ihmeissään kun emäntä tulee töistä kotiin.

 

2080441.jpg

 

Sissi on kaikin puolin terve ja hyvinvoipa. Sissi syö tällä hetkellä kotiruokaa, turkki kiiltää ja korvat ovat erittäin siistit. Tänään Sissi painaa noin kahdeksan kiloa ja säkäkorkeus on noin 33 cm. Eläinvakuutuksenkin Sissi on jo saanut, hoitokuluvakuutuksella. Sisulle hommattiin eläin- ja hyötykäyttövakuutus, ilman hoitokuluja. Eivät ole ilmaisia, nuo eläinvakuutukset, ei.