Sisu harjoittelee nyt ajohommia kaukana kotometsistä. Viime viikonlopun isäntä ja Sisu viettivät Ilomantsissa ja suuntasivat juuri äsken mökille Lieksaan. Me Sissin, Iitan ja Raappanan kanssa pidetään torppaa pystyssä.

 

Ja niinhän siinä sitten kävi, että sovittu Törnin hoitoreissu piti perua töiden vuoksi. Sain viiden päivän sairauslomasijaisuuden töistä ja olihan se pakko ottaa vastaan. Vieläkin harmittaa kovasti!

 

Sissi senkun kasvaa ja kehittyy. Turkkilaatikko alkaa käydä jo pieneksi ja joululahjaksi ajattelinkin hommata sille aikuiskoon pesäpaikan. Turkista Sissi tuskin suostuu luopumaan. Onneksi tekoturkki on vesipestävä…

 

Sissin vauhti alkaa olla jo päätähuimaava. Jos pennulle selän kääntää piharappusilla, niin seuraavassa sekunnissa näkyy enää hännänpään pilkahdus kaukana horisontissa. Pilliä Sissi kyllä tottelee useimmiten, muttei todellakaan aina… Taitaa pennun vapaudenpäivät olla pikku hiljaa ohi ja lenkille lähdetään pelkästään hihnassa. Lunta saisi tulla ja rutkasti, se voisi edes jonkun verran alentaa keskinopeutta.

 

Sissin väritys on, etenkin pään osalta, hurjasti vaalentunut. Verratkaapa alla olevia kuvia. Törnin tilanne on kuulemma aivan samanlainen. Vahvistusrokotuksessa eläinlääkäri oli todennut, että toinen kives jo tuntuu eli jospa se sieltä pian laskeutuisi. Rokan selän toinen valkoinen pikkuriikkinen täplä on hävinnyt, kävisipä toisellekin samoin!

 

2139058.jpg

 

2139060.jpg