Sissi sai tänään elämänsä ensimmäisen siankorvan. Rallihan se siitä alkoi. Hirvittävän hulabaloon jälkeen Sissi raahasi korvan turkkilaatikkoonsa ja alkoi sitä järsimään. Siitä riittänee hauskuutta toviksi.

 

Sissi painaa nyt viitisen kiloa. Mittaus ei ole mitenkään tarkka kun keittiövaaka näyttää vain kolmeen kiloon ja "ihmisvaaka" näyttää vähän mitä sattuu. Mutta sinnepäin. Jotenkin rimpulalta se vieläkin näyttää, vaikka vahvaa ruokaa saa. Eikä ole ripulia, eikä voi johtua madoista tms. Ehkä se on vain  niin kuikelo luonnostaan. Sissistä tulee hyvin pitkälti isänsä näköinen. Olisipa perinyt värityksenkin.

 

Olen aloittanut Sissin kanssa yksinoloharjoitukset. Hiljalleen ne alkavat mennä ihan hyvin. Alussa Sissi huusi kuin hyeena ja kiipesi tuvan oven edessä olevaan kenkälaatikkoon itkemään. Emännän tarkoituksena olisi astua takaisin työelämään mahdollisimman pian ja harjoitukset ovat siis paikallaan. Ja muutenkin, lenkit Sisun kanssa ovat yhtä tuskah******iä kun Sissi on mukana. Niistä reissuista juuri tällä hetkellä ei nauti kukaan. Mukavampaa on, että Sissi makaa tuvassa ja Sisu saa ulkoilua ilman stressaavaa jälkikasvua. Pitää harjoitella näitä yhteisreissuja pikku hiljaa.

 

Sissillä on siis joku ihme uhmaikä meneillään. Sisu pitää kyllä sen vielä kurissa ja nuhteessa ja niin tekevät itse asiassa kaikki muutkin. Vanhapiikatäti Iitalla riittää vielä huumori, mutta kissan sietokyky on koetuksella. Eilen illalla, Sissi nukkui emännän vieressä sohvalla (tiedän, tiedän…) ja kissa hiipi Sissin turkkilaatikkoon ja kävi siihen nukkumaan. Sissi vetäisi siitä järjettömän kokoisen herneen nekkuun ja antoi kissalle kunnolla kyytiä. Yleensä tilanne on kuitenkin toisin päin.

 

Sissihän siis kuorsaa unissaan, siitähän on ollutkin aikaisemmin puhetta. Uniääniin on lisäksi tullut hampaiden narskutus. "Mistähän lie oppinut?" kuului isännän sarkastinen huomautus.